sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Hetken kuva

Lähdin etsimään kuvaa, jossa liike ja ihmiset ovat pääosassa. Kuvassa korostuu kahden ihmisen oma elämä ja liikendintä, mutta tämä piti ikuistaa saman kuvan sisälle niin että kuva näyttää mahdollisimman täydeltä.


Mun mielestä kuva onnistui ja täytti tehtävänannon.



Löytöjä

Tälläkertaa lähdemme kuvaamaan asioita joihin ei niinkään kiinnitetä huomiota, mutta joista rajaamalla saadaan kiinnostavia kuvia, joita katsoja joutuu pohtimaan että 'mikäs se siinä on' katsoessaan niitä.




Ensimmäinen kuva ajaa mielestäni tehtävänannon parhaiten.

Herkkä muotokuva

Tehtävänä oli ottaa herkkä ja pysäyttävä  muotokuva, jossa käytetään rauhallista, tunnelmallista valoa. 
Kuvassa täytyi ottaa vaikutteita Julia Cameronin otoksista.


Vaikeinta kuvan ottamisessa oli valaistuksen löytäminen. Muuten valaistuksesta tuli hyvä mutta huomasin että oikean silmän paalle lankeaa tuo varjo ärsyttävästi. 
Mallin ohjailu oli haastavaa mutta hauskaa.


maanantai 9. syyskuuta 2013

Versio

Kävimme tunnilla läpi Postodernismia. Tehtävässä täytyi rakentaa kuva joka on ikäänkuin uusi versio jostain vanhasta tunnetusta aiheesta. Valitsemme Sinnan ja Karrin kanssa Botticellin kuvan 'Marian Ilmestys' vuodelta 1489. Kuvassa hahmojen asennot yrittävät olla samanlaiset kuin alkuperäisessä kuvassa, mutta ympäristö tekee kuvaan uuden aiheen. Meidän versiossamme enkeli esittää kerjäläistä kadunkulmassa ja Maria esittää normaalia kadun tallaajaa joka torjuu kerjäläisen.

Alkuperäinen kuva

Meidän versio

Teimme tehtävän yhdessä Karrin ja Sinnan kanssa. Karri pääsi kuvaamaan ja minä ja sinna pääsimme mallin rooliin. Minusta kuva oli nappisuoritus, mutta jos muuttaisin jotain; käyttäisin enemman vaaterekvisiittaa.